Maha näyttää nykyään niin hirveän tyhjältä, en vieläkään voi koskea sitä itse. Tämän kuvan löysin facebookista, on otettu 9 päivää ennen Soinnun kuolemaa. Tää on vaan niin helvetin väärin ettei tätä vaan voi ymmärtää. Vielä vähän aikaa sitten mun sisällä kasvoi uusi elämä, ja vähän aikaa sitten se uusi elämä kuoli sinne. Sointu oli ihan täydellinen pieni ihminen, mun oma rakas vauva. Miten vauva voi kuolla kohtuun, olevinaan maailman turvallisimpaan paikkaan? Ja miksei mun kohtu ollut se maailman turvallisin?
Ärsyttää. Tiedän jo nyt että sitten kun joskus toivonsädettä tänne maailmaan odotetaan, en pysty enää nauttimaan, olla onnellinen raskausajasta. Mä olen joutunut oppimaan sen että mun kohtuun voi kuolla, että mä voin myös synnyttää kuolemaa. Miten mä voisin hymyillä ja nauttia ja olla turvallisin mielin kun samalla mun vatsassa vauva saattaa yhtäkkiä unohtaa hengittää? Eikä mulla ole mitään mahdollisuutta auttaa? Raskausaika tulee olemaan ihan kamalaa mulle, koska mun mielessä ei ole enää olemassa sitä 12 viikon turvarajaa. Mun mielessä vauvoja vaan kuolee ennenkuin ne edes syntyvät ja raskaus ei todellakaan automaattisesti tarkoita elävän vauvan synnytystä yhdeksän kuukauden päästä. Mä hukkasin mun vaaleanpunaiset lasit enkä varmaan enää ikinä niitä löydä.
Sun kohdussa, sussa ja teissä ei ollut mitään vikaa, mitään mille olisitte voineet tehdä jotain. Se 12 viikon turvaraja ei tietenkään tarkoita, etteikö mitään pahaa enää voisi tapahtua, mutta se on kuitenkin paljon epätodennäköisempää ja silti on teitä perheitä, joille käy noin paskasti ja epäreilusti. Uskon että jos ja kun vain joskus tulevaisuudessa haluatte Soinnulle pikkusiskon, niin sen voitte ihan yhtä todennäköisesti saada kuin kuka tahansa muukin ♥
VastaaPoista