maanantai 12. syyskuuta 2016

Lempihousut

Isi toi äidille viime tammikuussa ulkomaanmatkan tuliaisiksi housut. Niistä tuli automaattisesti äidin lempihousut -- sellaiset kivat, pirteän väriset printtihousut jotka ylttävät napaan asti. Vähän ovat aina olleet kireät vyötäröltä mutta äiti aina mahdutti itsensä niihin. Tiedättekö, sellaiset housut että vedät navan selkärankaan kiinni ja puhkut ja puhiset että saat napit suljettua ja sen jälkeen et uskalla syödä mitään että nappi ei ponnahda pois? Sellaiset housut että ne piti aina pyykkituvalta käydä hakemassa ja laittaa jalkaan vaikka ovatkin vielä vähän nihkeät koska ne on vaan niin älyttömän kivannäköiset. Samalla kun isi antoi housut, antoi isi rasian suklaata, lentokoneessa kirjoitetun runon ja sormuksen. Laittoi beatlesia soimaan keskellä lentokenttää ja siihen se eteen vaan polvistui, ja niin niistä housuista tuli automaattisesti lempihousut vaikka olivatkin liian pienet.

Aika nopeasti housuista tuli kuitenkin liian pienet. Äiti sitä vähän voivotteli -- mahtuukohan ne ikinä enää jalkaan? Monilla kuitenkin raskauskilot tulevat jäädäkseen. Äiti kaivoi usein housut kaapista, mallaili päälle ja välillä naureskeli että on edes niihin mahtunut, maha rupesi olemaan niin iso. Mietti että laittaa ne päälle sitten kihlauksen vuosipäivänä, että silloin viimeistään on pakko niihin mahtua, onhan housuilla tosi iso tunnearvo juuri tuohon päivään liittyen. Äiti ajatteli että äiti olisi ihan älyttömän onnellinen kun housut viimein taas mahtuvat, jos mahtuvat. Jos eivät mahdu niin kangas pitää sitten käyttää johonkin muuhun, niin tärkeät ne housut ovat.

Tuntuu niin väärältä. Kaivoin äsken housut kaapista ja vedin ne jalkaan. Ei iloa, ei riemua. On vähän tullut laihduttua ylimääräistäkin, ei tarvinnut edes yrittää. Siinä ne nyt on, jalassa, muistuttamassa siitä mitä ei tullutkaan. Kaikki muistuttaa Soinnusta, kaiken olin niin tarkasti jo ajatellut, kuvitellut ja unelmoinut että ihan jokaisesta asiasta tulee mieleen lapsi jonka elämä päättyi ennenkuin kerkesi edes alkaa. Housuista tulee vähän syyllinenkin olo -- tässähän mä just muutama kuukausi sitten istuin noi samat housut sylissä ja ulisin puhelimessa Soinnun kummitädille että vituttaa koko raskaus, että menisi vaan nopeasti ohi. Että olisi kiva välillä päästä taas tekemään ja ajattelemaan ja puhumaan muusta kuin raskaudesta ja vauvoista, että olisi kiva saada se vanha oma kroppa takaisin ja että ahdistaa. Jos olisin silloin tiennyt, osannut ajatella, osannut pelätä niin en olisi koskaan niin sanonut. Olisin nauttinut jokaisesta muutoksesta, huonosta olosta, selkäkivusta ja potkusta.

Nyt pelottaa että oma kroppa ei enää ikinä tunnukaan omalta. Se rupesi jo tuntumaan omalta raskausaikana, oli kiva käydä ostamassa uudet housut, äitiyshousut. Silloinkin puhuin kummitädin kanssa puhelimessa, olin innoissani. Jee, nyt vihdoin maha on niin iso että mitkään housut eivät mene enää jalkaan, että nyt on pakko käydä ostamassa ne hassunnäköiset äityshousut. Kerkesin niitä vajaan kuukauden käyttää. Nyt ne ovat lempihousujen asemassa kaapissa -- nyt kaivan ne esiin aika ajoin ja pidän niitä sylissä, ulisen kun vituttaa että elämässä ei ole enää vauvaa, odotusta eikä sitä vituttavaa raskautta. Että kaikki ne romahdukset, pahoinvoinnit sun muut meni hukkaan. Että kärsin ja koin kaiken sen saman minkä muutkin äidit kokee mutta minä en ikinä saanut omaa lastani tavata, että ainoa muisto siitä omasta pienestä prinsessasta on ne rumpusoolot kohdussa. Ja nyt en mitään muuta toivoisi enemmän kuin että nuo kaupan halvimmat äitiyshousut istuisivat taas, ettei tarvitsisi käyttää näitä vanhoja lempihousuja. Nyt en mitään muuta toivo enemmän kuin että saisin joskus sinua vielä pitää sylissä, että saisin pussata ja halia niinkuin unissa. Harmittaa että nyt joudun etsimään kaikki muistot sinusta sieltä raskausajasta josta en edes nauttinut, tai en tajunnut nauttia.

Tänään on mun synttärit. Piti lähteä viettämään kivaa päivää isin kanssa, isi oli suunnitellut että lähdetään tekemään vaikka mitä kivaa keskustaan. Nyt mennäänkin käymään haudalla. Koitan tsempata, miettiä että kyllähän mä saan olla iloinen ja viettää syntymäpäivää ihan niinkuin ennenkin. Nauttia housuista jotka menee taas päälle. Silti iloa seuraa aina syyllinen olo, aina ahdistus. Sinä olet poissa, saanko tuntea näin? Haluanko tuntea näin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti