Vanha ei saa tulla takaisin

Sointu muistatko kun äiti itki, kun äidin koira ei enää halunnut olla äidin lähellä? Äiti ja isi epäili että koira jotenkin haistaa äidin raskaushormonit eikä siksi enää tottele äitiä, karkaa lenkillä eikä vaan halua tulla viereen niinkuin ennen. Äidillä oli niin paha mieli siitä. Äiti kuitenkin vakuutteli itselleen että heti kun sinä olet syntynyt niin koira kyllä tulee takaisin, että hetken kestetään niin että isi enemmän vie sitä ja on sen kanssa. Arvaatkos mitä? Koira tuli takaisin äidin viereen. Ja äidillä on hirveän huono omatunto koska äiti ei vielä haluaisi koiraa viereen, kun vielä ei ollut sen aika. Äidin pitäisi olla iloinen ja rapsutella sitä, mutta nyt joka kerta kun koira tulee pyytämään rapsutuksia ja parkkeeraa jalkoihin nukkumaan niin äiti muistaa, että näin piti käydä silloin kun sinä olet äidin sylissä, et patologianlaitoksella odottamassa hautaamista.

Ja sitten äiti pyytää anteeksi. Anteeksi kahdelta viattomalta, koiralta ja sinulta. Koiralta siitä, että äiti ei pysty sitä nyt rapsuttamaan ja hoitamaan vaikka se toimii niinkuin koiran kuuluukin. Ja sinulta kaikesta, kaikesta siitä, mihin äiti ei edes pystynyt vaikuttamaan. Siitä, että äiti ei tiedä miten olla hyvä äiti kuolleelle. Siitä, että äiti kävi tänään ulkona, käveli kummitätisi kanssa ihan 200 metriä eteenpäin mummin pihasta ja oli taas hetken iloinen. Äiti ei tiedä saisiko, ja vaikka kaikki kuinka hokisivat että saa, saa, niin ei se auta. Silti äiti miettii. Äiti toivoo että ei enää sattuisi ja voisi olla taas iloinen, mutta sitten kun hetkeen ei satu, niin äiti tuntee että äiti on paska äiti.

Äiti ei pysty harjaamaan hiuksiaan. Sekin tuntuu siltä että äiti menisi liikaa eteenpäin. Että pitää näyttää yhtä paskalta kun olo on. Äidillä on kohta varmaan rastat. Äiti ei pysty syömään. Äiti ei pysty tekemään mitään. Äiti on joskus kuullut termin että henkinen kipu voi olla invalidisoivaa. Nyt äiti tietää mitä se tarkoittaa. Tiedät varmaan että äiti on tykännyt lenkkeillä ennen. Nyt kun äiti käveli sen 200 metriä niin tuntuu kuin äiti olisi juossut maratonin. Jalat ei enää kanna. Eikä äitiä itseasiassa haittaa sekään. Äiti haluaisi vaan kuihtua pois, surkastua tänne sängynnurkkaan, tulla sinun luoksesi. Äitiä pelottaa hirveästi että sinä unohdut, siksi äiti tännekin kirjoittaa. Että muutkaan ei pääsisi ihan vielä elämään ihan sitä normaalia elämää, vaan muistaisivat sinut. Äidin ja isin pienen prinsessan, pienen Sointutytön, jonka piti tulla mutta ei tullutkaan.

Äiti näki tänään hääohjelman. Isin ja äidin häät piti olla ensi vuoden heinäkuussa. Sinulle oltiin jo katsottu valmiiksi pieni silkkinen mekko jota sitten sitterissä pitäisit. Mummisi ja isotätisi olivat kumpikin jo heti sen jälkeen kun ilmoitit tulostasi lupautuneet sinun hoitajaksesi, että äiti ja isi saa sitten juhlia myöhään. Tiedän, että sinusta olisi vielä tullut tappelu -- kuka saa lähteä aikaisin häistä hoitamaan Sointua. Niin tärkeä sinä olit ja olet. Nyt hääohjelman huolet ja murheet, se kun siellä puhuttiin ahdistuksesta ja stressistä, tuntuivat ihan naurettavilta, hölmöiltä pikkujutuilta. Äiti olisi niin onnellinen kun saisi taas vaan hömpöttää niistä jutuista. Että isoin murhe maailmassa olisi se että ensi kesän juhlat menisivät hyvin. Isi ja äiti päätti, että mennään jo nyt naimisiin. Että ei pysty enää sanomaan että toinen on vaan poika -tai tyttöystävä. Isi sanoi että haluaa sanoa äitiä jo nyt vaimoksi. Pidetään sitten jotkut juhlat kesällä. Jos tuntuu siltä. Tällä hetkellä ei tunnu miltään ja millään muulla ei ole mitään väliä. On vaan sinä. On vaan Sointu. Äidin rakas ruttunaama, maailman kaunein tyttö. Joka kävi vain moikkaamassa, joka kävi vain näyttämässä isille ja äidille että miltä tuntuu kun rakastaa.