Tasan viikko sinusta

Kurkkua kuristaa. Sointu äiti katsoo täällä kelloa. Nyt on pari minuuttia vajaa siitä, että sinä täyttäisit kokonaisen viikon. Onko siitä vasta viikko? Ja toisaalta tuntuu että siitä olisi jo vuosi. Pitää tarkistaa vielä päivä. Kyllä siitä viikko on. Viikko sitten äiti ja isi näkivät maailman täydellisimmän asian koko maan päällä, ja viikko sitten äiti ja isi antoivat sen pois. Äiti laski sinun varpaasi ja sormesi siellä. "yksi, kaksi, kolme.." kymmenen pientä, niin täydellistä sormea ja varvasta. Pieni nenä ja varmasti maailman kauneimmat silmät, jos olisit vain joskus saanut mahdollisuuden ne avata.

Kello 16.12. Nyt on tasan viikko siitä kun sain sinut syliini. Sinä tunnuit niin hirveän luonnolliselta siinä rinnalla, vaikkei hengityksesi missään vaiheessa päässyt kohoilemaan omani tahtiin. Tuoksuit vauvalta, äidin omalta vauvalta. Äitiä pelotti valmiiksi; entä jos äiti ei osaisikaan rakastaa sinua, entä jos äiti ei osaisikaan ajatella että siinä se äidin pieni tyttö on. Mutta äiti osasi, ja isompaa rakkautta ei äiti ole ennen saanutkaan kokea. Miten siitä voi olla jo viikko? Miten kello voi mennä eteenpäin, kun aika pysähtyi silloin? Vaikeaa hyväksyä. Äidin on vaikeaa hyväksyä se, että muu maailma ihan oikeasti menee eteenpäin ja äidin pitää vielä joskus ottaa se kiinni. Ei se voi mennä niin.

"Sulle kannan kaiken

vaikket mitään pyydä

liukumäen rappusista teen

viltin päällä ulkona

mehua ja onnea

Vaikka sua rakastaisin enemmän

nauraisin pois kaiken ikävän

jos pidät kiinni kovempaa

voin sulle kaiken omistaa

Piirtäisin sydämiä eteiseen

löytäisin lompakon hävinneen

sä silti multa katoat

ja joskus maahan hajoat

Kun kuitenkin aina on elämä laina"

On elämä laina. Äiti ei ollut tajunnut sen merkitystä ennen. Sinä olit äidin ja isin laina, tosi tosi lyhyt laina. Sinä opetit äidille ja isille että kuinka paljon rakkautta meihin voi mahtua, ja tuntuu että nyt tää on vaan jonkun sairasta pilaa. Että aluksi opetetaan tälläinen asia, näin tärkeä ja merkittävä, ja sitten ei anneta käyttää sitä missään. Ei tarvitse käyttää sitä. Vähän samalla tavalla kun lukion matikassa opetetaan tyhmiä kaavoja joita ei ikinä tarvitse mihinkään. Tai ei ainakaan koe tarvitsevansa. Nyt äiti vaan toivoo että tulisi vielä se hetki kun äiti tajuaa että miksi tämä asia opetettiin. Että tulisi se "ahaa" -elämys. Samalla tavalla kun äiti tajusi teininä alennusmyynnneissä että prosenttilaskut on ihan fiksuja. Mistä äiti löytää tähän tarkoituksen?

Kai ihminen on sellainen että koettaa kaikelle löytää tarkoituksen. Se on vaan ohjelmoitu meidän päihin. Ei haluta uskoa että asioita vaan tapahtuu, sattumalta, vahingossa, odottamatta. On vaan niin vaikeaa ajatella että asia, joka äidille oli koko maailma, tärkeintä ikinä, riistetään näin pois ilman minkäänlaista syytä tai sitä tarkoitusta.  Nyt äiti koettaa ajatella että ainakin äiti ja isi ovat maailman parhaimpia vanhempia sinun pikkusisaruksillesi kun heitä joskus tulee. Että ei paljoa niskakakat tai tuhriintuneet seinät haittaa. Kunhan vaan tulevat, kunhan vaan syntyvät hengissä ja huutavat. Kunhan saadaan vielä joskus lapsi, joka parkaisee. Se ei tuo sinua rakas takaisin, kaikista mieluiten äiti kuitenkin ottaisi sinut takaisin tuonne masuun kellumaan. Kaikista mieluiten äiti ei tietäisi tästä mitään, valittaisi vaan kun on selkä kipeä ja pelätä että sinä et anna äidin nukkua ollenkaan. Jos äiti olisi saanut niin äiti olisi sinusta tehnyt vähän pidemmän lainan.