Tuutulaulu

" Levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö.

Pien armaani mun, nuku lauleluhun.

Siipi enkelin on

suojas voittamaton,

senpä turvin sä saat

nähdä untesi maat.

Kevättumpunen pien

unten maille sut vien,

siellä nuokkuvan näät

Kultakukkien päät.

Leivot leikkiä lyö,

virran välkkyvi vyö,

tuutulaulua soi,

kunnes aamun on koi. "

Paitsi että aamunkoi ei ikinä sinulle saavu. Tätä olisin sinulle kuitenkin laulellut. Isin kanssa mietittiin tuutulauluja kun ei me oikein ennestään niitä osata ja äidin mielestä tämä on ihan hirveän kaunis. Nyt toivoisin että olisin laulanut tätä kun saatiin olla yhdessä mutta en muistanut. Lauleskelin kuitenkin paljon muuta -- masussakin tykkäsit aina kun äiti lauloi, aloitit bileet joka kerta. Tai ehkä olit niinkuin isäsi. Isi pienenä oli sanonut mummolle että "äiti älä laula" kun mummo koitti isille illalla laulella. Äitiä sattuu ihan hirveästi kun äiti ei pääse koskaan sinulta asiaa kyselemään. Ettei äiti pääse koskaan nukuttamaan omaa pientä prinsessaa uneen, tai ettei äiti pääse koskaan hiippailemaan sinun huoneen ovelle kun isi kertoo iltasatua omasta päästään kun isi on siinä niin hyvä, tai laulaa sillä matalalla äänellä sinulle jotain. Et arvaakaan kuinka paljon sattuu..

Äidillä on vähän hämärän peitossa aika sairaalassa. Ainoa mitä äiti kunnolla muistaa on se, kun sinut kaksi kertaa, kumpanakin päivänä, tuotiin äidin ja isin huoneeseen. Ihan oikealla sängyllä, omaan peittoon käärittynä mummin tekemä vähän liian iso pipo päässä. Mummi ei oikein tiennyt että kuinka noin pienelle tehdään pipo. Piposi koko olikin vain sen 20 senttiä. Äiti oli niin onnellinen kun sai pitää sinua sylissä ja höpistä kaikkea, vaikka aluksi vähän pelottikin että miltä tuntuu pitää sinua sylissä kun olet jo niin kauan ollut kylmässä. Että miltä näytät, miltä tunnut, minkälainen olo siitä tulee. Äiti oli niin paljon hokenut itselleen että ihosi tuntuu kylmältä niin ei se sitten haitannutkaan. Samalla tavalla silittelin ja pussasin, kerroin mitä ollaan tehty ja kuinka paljon äiti ja isi rakastaa ja haluaisi että avaisit silmäsi ja heiluttelisit käsiäsi, samalla tavalla kun teit aina ultratessa. Näytit niin kovin rauhalliselta, ihan siltä kun nukkuisit. Isi ja äiti keksi sinulle lempinimenkin -- olet meidän pieni kurttunaama. Otsallasi oli niin syvä kurttu, näytit ihan isiltäsi aina kun isi miettii jotain asiaa tosi kovasti. Äiti tietää että äidiltä olisi mennyt hermo niin kovin monta kertaa kun kumpikin, sinä ja isi olisitte olleet kotona naamat ihan kurtussa omissa maailmoissanne. Silti äiti olisi ollut maailman onnellisin äiti kun olisi saanut omia rakkaitaan kotona katsella, nähdä miten kasvat ja opit uutta. Ja isiltä kyselet kaiken maan ja taivaan väliltä, sitä mietittiin jo paljon raskausaikana. Että minkälainen pöpisijä sinusta oikein tuleekaan.

Ne hetket kun olit siellä meidän huoneessa sairaalassa, ne oli ehkä elämäni onnellisimpia ja samalla surullisimpia. Kummitätisikin tuli siellä sinua katsomaan. Äidillä oli niin normaali olo ja niin perhanan ylpeä. Katso, katso, tässä on Sointu, niin pieni ja täydellinen. "Minä tein hänet, minä kannoin häntä tämän ajan." Samalla äiti oli ihan hirveän surullinen. Samalla äiti mietti että kohta joutuu taas antamaan sinut pois. Että kohta äidin pitää lähteä sairaalasta ja jättää sinut sinne yksin, kylmään.

Tiedäthän Sointu että sinulta ei olisi koskaan mitään tästä maailmasta puuttunut. Vaikka isillä ja äidillä ei ole paljon niin sen verran me sinua täällä rakastetaan että oltaisiin tehty kaikki, ihan kaikki, että sinä olisit onnellinen. Kengätkin oltaisiin päältä annettu. Äiti olisi samantien vaihtanut itsensä siihen että sinä olisit saanut tänne jäädä. Ja nyt kun sinä olet poissa, ei äiti enää tiedä mitä tehdä. Vielä puoli vuotta sitten ei äiti osannut edes kaivata sinua. Ei tajunnut että sisällä on sinun mentävä aukko, ja kun sinä sitten tupsahdit kuvaan, oli se aukko täytetty ja joku ihme tunne tuli että nyt ei enää meiltä mitään puutu. Että nyt vaikka mitä tulisi niin me jaksetaan sillä meillä on sinut. Voi Sointu.. äiti ei ymmärrä tätä, äiti ei ymmärrä tätä ollenkaan.