torstai 25. elokuuta 2016

Siitä, kuinka pinnasängystä tulee arkku

Nyt on kaikki tärkeä hoidettu. Sinun hautapaikka varattu. Sellainen paikka, johon äiti ja isikin voidaan haudata sitten kun meistä aika jättää. Sinne sinun viereesi. On hautajaispäivä, viikon päästä. Mummi kävi juuri varaamassa sinun arkkusi, äiti ei voinut sitä tehdä itse. Äiti ei halua tehdä sitä, kun äidistä tuntuu niin väärältä tehdä se. Juuri minä sinut synnytin ja nyt joutuisin valita että minkälaisessa rasiassa laitan sinut maan alle.

Pidämme sinulle pienen muistotilaisuuden patologianlaitoksella. Soitamme musiikkia. Johanna Kurkelaa ja jotain muuta. Äiti ja isi ei halua sinne pappia -- ei olla uskossa ja pappi tuntuisi typerältä teeskentelyltä. Äitiä pelottaa että äiti vielä löisi pappia joka kertoisi Jumalasta joka ottaa lapsen suoraan kohdusta, niinkuin jotain tarkoitusta varten. Jos johonkin haluan uskoa, niin en sellaiseen jumalaan, en ollenkaan. Ei sinua ollut ainakaan äidin mielissä tarkoitus kastaakaan. Olisit sitten vanhempana saanut itse päättää että mihin uskot.

Joku tuolla facebookin puolella sanoikin että tämä on ihan absurdi ja sairas tilanne. Meidän piti valita pinnasänky sinulle, sen sijaan mummi käveli tänään keskustaan ja kävi ostamassa sinulle arkun. Sen kauneimman sieltä, että sinulla on sitten hyvä olla siellä. Että ensi viikolla hautajaisissa vuodan jälkivuotoa lapsesta joka nyt lasketaan maahan. Että rintani vuotavat ravintoa lapselle, joka nyt makaa patologianlaitoksella kylmässä. Että sinä vaan lakkasit olemasta, jo kohdussa, vielä kehittymässä. Miten niin voi käydä?

Ja taas äiti on niin vihainen. Äiti on vihainen niille jotka ei ymmärrä, että vaikka me ei koko ajan sinusta puhuttaisikaan niin koko ajan me sinua mietitään ja surraan. Että ei äiti vielä jaksa lähteä kahvittelemaan koska äidin vauva on kuollut. Kun äiti ei vielä meinaa jaksaa edes nousta ylös ja kävellä vessaan. Että ihan oikeasti, äidiltä ja isiltä kuoli vauva, lapsi. Sinä et vaan lakannut olemasta ja kadonnut johonkin, sinä kuolit. Minä synnytin sinut ja nyt me järjestetään hautajaisia. Sinulle. Ei ajatukselle sinusta, vaan sinulle, oikealle ihmiselle joka makasit synnytyksen jälkeen rinnallani. Ja että tämä suru, tämä vitun maanpäällinen helvetti, on oikeasti tärkeämpää kuin vitun pari rikkinäistä sotkan tuolia. Voi voi vittu kun teillä on vaikeaa, kun tuoleja särkyy kuljetuksessa tai töissä on ollut raskas päivä. Meidän lapsi kuoli. Miten te ette ymmärrä sitä? Ettekö osaa yhtään ajatella itseänne meidän asemaan? Olisitko sinä ollut valmis kuuntelemaan tarinoita rikkinäisistä tuoleista tai vähän rankemmasta työpäivästä sen jälkeen? Minä voin luvata, et olisi.



6 kommenttia:

  1. Nuo kuvat... ❤❤❤❤❤ itku pääsi... Niin herkkiä ja kauniita...

    VastaaPoista
  2. ������
    Niin paljon rakkautta kuvissa ��
    Voimia ��

    VastaaPoista
  3. Oon yrittänyt, mutta en vaan pysty löytämään oikeita lohdun sanoja. Sun suru ja muut tunteet välittyy niin vahvasti näistä teksteistä että sydän särkien ja kyyneleet valuen niitä luen. Paljon voimia koko perheelle jatkoon ❤❤❤

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia teille! <3 Itkien lukenut sun kirjotuksia! Ei löydy oikeita sanoja,vaikka itse olen myös menettänyt yhden pienokaisen!

    VastaaPoista
  5. Itku pääsi, paljon voimia teille.

    VastaaPoista
  6. En löydä sanoja.. Kauniita kuvia. Otan osaa ja jatkan lukemista itkien <3

    VastaaPoista