tiistai 23. elokuuta 2016

Liian kaunis tähän maailmaan

"Mä oon raskaana". Se tais tuijottaa mua ajan joka tuntui ikuisuudelta. Tais sanoa että ei helvetti, ja tuijotettiin lisää. Ei tiedetty miten päin olla, pelotti, jännitti, mitä tästä oikein tulee? Selvää oli se, että vauva tulee. Pian rupesi jo hymyilyttämään. Hankittiin uusi isompi koti, lasta ja isoa koiraa ei voisi kasvattaa pienessä kaksiossa kalliossa. Koti oli vielä Vantaalla vaikka vannottiin että sinne me ei muuteta. Mutta tehtiin kaikki sun takia. Tiedettiin että sun on parempi olla ja kasvaa siellä.
12 viikon ultrassa itkin sun mummin kanssa yhdessä, niin onnellisia oltiin kun nähtiin sut siellä kuperkeikkaa heittämässä. Mä olin ihan varma että sä et ole siellä mutta siellä sä vaan olit.

Kaapit rupesivat täyttymään tuttipulloista ja joka nurkka kodista toiveista ja unelmista. Ihan tavallisista sellaisista. Tän keittiönpöydän ääressä sä heittelet ruokaa lattialle. Tuolla vessassa me kylvetetään sut ja tossa me vaihetaan sun vaipat. Tuolla me kaikki nukutaan ja tossa sä päristelet matolla kun äiti siivoaa. Tossa äiti imettää sua. Näitä mä juttelin ääneen kun olit siellä pesässäsi, muistatko rakas? Ja sitten sä pienillä potkuilla jotka pikkuhiljaa kovenivat, kertoivat että sä olet siellä, kasvat ja saavut pian, vastailit mulle. Ja päivä päivältä mä rakastin sua enemmän enkä olisi malttanut odottaa että näen sut. Silti monta kertaa isin kanssa sanottiin sulle että ihan vielä ei kuitenkaan tarvitse tulla, että kasva vaan ensin valmiiksi, kyllä äiti ja isi jaksaa odottaa.

Mutta sulla oli liian kiire. Ei liian kiire tähän elämään niinkuin me toivottiin. Ei me oikein tiedetä vieläkään että mihin sulla pieni rakas oli kiire, että miks sun oli mentävä.

Keskiviikkona illalla käveltiin sitä samaa naistenklinikan liuskaa ylöspäin jota käveltiin aina kun käytiin sua siellä moikkaamasssa. Sä heiluttelit ihan hurjana käsiäsi ja jalkojasi. "Katsokaa kaikki, täällä minä olen!". Nyt piti mennä käymään kun sä olit ihan hirveän hiljainen. Ajateltiin isin kanssa että josko sä olisit löytänyt siellä paremman asennon ja potkit nyt äidin selkää, tai että olet vain vähän väsyneempi.

Silti lääkäri joutui meille kertomaan että sun pienen pieni sydän ei enää löynyt. Äiti vielä silloinkin ajatteli että se voitaisiin jotenkin korjata. Että se on pakko korjata koska ei ollut enää kuin 16 viikkoa niin sä olisit ollut täällä. Tuttipullot ja lelut odotti jo ja koko koti tarvitsi sut sinne. Ja tuntui niin jumalattoman pahalta kun äiti tajusi että ei, tätä ei enää korjatakaan. Että susta, niin pienestä rakkaasta yllätyksestä jota äiti ja isi ei ollut edes osannut vielä kaivata, oli tullut enkeli.
Isi kertoi äidille automatkalla kotiinpäin että ei ole ikinä ollut niin onnellinen kuin viimeiset puoli vuotta me oltiin. Oli toive tulevasta, oli toive uudesta tulevaisuudesta ja pienestä tuhisijasta vierestä. Oli toive sinusta, pienestä rumpalista ja ihmelapsesta joka pelkästään oppimalla laskemaan kolmeen olisi tehnyt äidistä ja isistä maailman ylpeimmät vanhemmat, vaikka unohtaisitkin kakkosen sieltä välistä. Ja nyt se kaikki revittiin meiltä pois väkivalloin, päätettiin vaan että "oho, me tehtiin virhe, ei tämä teille kuulukaan".

Perjantaina mentiin takaisin, käveltiin sitä liuskaa ja mua sattui. Sattui fyysisesti ja sattui henkisesti. Kohta me ei olla enää yhtä. Kohta sä et ole siellä pienessä pesässäsi enää ja kohta sä tulet sieltä ulos etkä rääkäise. Me tiedetään isin kanssa että sulla olisi ollut maailman kovin ääni koska meilläkin on. Ja koska potkit niin hurjasti äitiä jo tässä vaiheessa -- äiti pystyi kuvaamaan siitä videoita masun päältä, niin kovaa sinä potkit.

Lauantaina sinä sitten synnyit. Meidän täydellinen pieni enkeli, monen monen tunnin kivun jälkeen sinä tulit tähän maailmaan. Äiti vielä silloinkin toivoi että lääkäri olisi vain nähnyt väärin, että olisitkin ruvennut parkumaan ja äiti olisi saanut sinua lohduttaa. Et parkunut. Sain sinut syliini ja kaikki se kipu ja tuska unohtui. Äitiä ei haitannut ollenkaan että äitiä oli sattunut koska kaikki se oli ja on sinun arvoista. Kymmenen sormea, kymmenen varvasta, nenä isiltä ja suu, se ärsyttävä vino suu, äidiltä. Olit täydellinen, liian täydellinen tänne ja äitiä raastoi niin helvetisti. Tiedätkö rakas, äiti olisi tarvinnut sut tänne. Isi, mummi, mummo ja pappa olisi tarvinnut sut tänne. Kaikki me täällä sinua odoteltiin, kaikki me täällä meinattiin haljeta onnesta aina kun kerroit uusia merkkejä siitä että kasvat. Äiti suunnitteli kovasti joulua, sillä joulukuussa sinun oli tarkoitus tänne tulla. Nyt on joulu peruttu ja koristeita ei enää tarvita.

On vaan muisto pienestä rakkaasta enkelistä joka makasit siinä rinnalla liikkumattomana. Näytit ihan siltä että nukut. Pussasin sinut puhki, kerroin että rakastan ja kun rupesit kylmenemään, kun äidin nosueva kuume ei enää pystynyt sinua lämmittämään, nousin ja säikähdin -- sä olit niin pieni mutta silti osasin sinua pitää sylissä ja laskea kapaloitavaksi. Olisi tehnyt mieli huutaa. Äiti olisi ollut täydellienn sulle, äiti olisi aina tiennyt mitä tarvitset ja silti sinut vietiin pois. Laskin sinut pöydälle ja mummi laittoi pipon päähän ja sukat jalkaan. Ettei sinun tule kylmä. Laitettiin sinulle tehty vaunupeitto ympärille ja muut saivat sinut syliisi. Isi kertoi että rakastaa ja niin kertoivat muutkin, kyyneleiden läpi. Ja minä pidin sinua vieressä. Ja äidin sydän särkyi miljooniksi ja taas miljooniksi palasiksi kun sinut siitä vierestä otettiin. Ei sen pitänyt mennä niin. Äidin oli tarkoitus ihmetellä pieniä heiluvia käsiä ja jalkoja ja itkeä vain sen takia kun en olisi tiennyt miten saan sinut ruokittua. Huolehtia normaalista asioista. Olla maailman onnellisin. Silti äidin pieni rakas enkeli kuljetettiin pois, yksin kylmään.

Ei tätä pysty ymmärtämään. Mun ainoa oikea toive elämässä on ollut että musta tulee äiti. Nyt kun olisin esikoiseni saanut ja siitä iloitsin, niin musta tuli äiti vaan puoliksi.

Hyvää matkaa sinne jonnekin, Sointu Aurora. Täällä suru on pohjaton ja syli niin totaalisen tyhjä.

13 kommenttia:

  1. Hänellä on pilvien yllä enkelin siipien suojassa hyvä olla. Vaikkakin äidin syli olisi ollut se parhain paikka. Hän on nyt pieni enkelinne. Rakkaus ei katoa koskaan.

    VastaaPoista
  2. �� Kaikilla kauneimmilla on siivet valmiina. Heidän ei kuulukaan astella päällä maan. Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliisi saitkin, sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan. Mutta sinä sait. Sait etuoikeuden enkeliä katsella, rakkaudella saatella ��

    VastaaPoista
  3. Syntymättömälle

    Sinä lapseni - vielä syntymätön
    myös syntymättä jäänet...
    Oli tulosi onni arvaamaton
    - ja nyt huudan ikävääni.

    Vain hetkisen olit minun -
    vain hetken keväisen.
    Miksi ikuisuus kutsui Sinut,
    taimen vasta itäneen?

    Sillä eikö itselläni
    olis lähtöön suurempi syy?
    Olen nähnyt liikaa jo varhain
    ja elämään väsynyt

    Tunsin Sinussa tarkoituksen
    tunsin Sinussa elämän
    siksi esitänkin kysymyksen:
    onko onnea ensinkään?

    Kun taimi sisältäin vietiin
    meni samalla uskoni siin.
    Ja sairaalan kapeaan petiin
    minä murruin - ja itkin niin.

    Kuulin kerran että niistä
    jotka kohtuun kuolevat
    tulee enkeleitä
    ja nille siivet kasvavat.
    -K.H.-

    Paljon Voimia Kaikille Teille! Ja Soinnulle kaunista taivasmatkaa! <3

    VastaaPoista
  4. Kauniisti osaat kirjoittaa <3 Teksti sai kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Paljon voimia surun keskelle!

    VastaaPoista
  5. Kyyneleet vierii pitkin poskia täälläkin kun luen sun kirjoitusta. Paljon voimia sinulle ja läheisillesi. Surua on raskasta kantaa, olen itsekin menettänyt pienen. Mun pieni ei jaksanut kasvaa noin pitkälle. Ja niinkuin ed kirjoittaja kommentissaan kirjoittaa: rakkaus ei katoa <3. Voimia <3.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis teksti, jota luin silmät kosteina. :( Paljon voimia ja rakkautta suruun. <3
    -S

    VastaaPoista
  7. Älä äiti itke,
    sillä minun aikani ei ollut vielä.
    Kävin vain katsomassa,
    mutta tulen myöhemmin uudelleen.

    Äiti, pyyhi jo kyyneleet,
    Tiedän, sun on ikävä,
    mutta minä olen tässä,
    vierelläsi, vaikka et minua näkisikään.

    Äiti, katso ulos.
    Olen poutapilven hattarassa,
    tuulessa kosketan hiuksiasi.
    Sadepisarassa annan suukon poskellesi.
    Auringon säteessä tunnet lämpöni.
    Linnun laulussa helkkää nauruni.
    Tähtien tuike on minun silmäniskuni.

    Olen joka hetkessä,
    jokaisessa askeleessasi.
    Äiti, en ole mennyt minnekään.
    Olen tässä, ikuisesti, sydämessä.

    VastaaPoista
  8. Voimia kovasti päiviinne.
    Olo tuntuu uskomattoman pahalta ja syli niin tyhjältä tuota painajaisia läpikäydessä. Kauhea klisee mutta ajan mittaan olo vielä helpottaa.Kipu ei sydämestä lopu koskaan mutta sen kanssa oppii elämään.
    Itse sain voimaa kaikkein mustimmissa ja synkimmissä päivissä siitä ajatuksesta että jos vielä joskus saisin syliini elävän vauvan, pikkusisaruksen enkelivauvalle.
    Halauksia ❤

    VastaaPoista
  9. Voimia suruusi! Aika parantaa osittain haavoja. 4,5v sitten minäkin menetin raskauden aikana pienen tyttöni. Tänä päivänä minulla on kaksi pientä poikaa. Toivon että sinäkin saat onnen.

    VastaaPoista
  10. Paljon voimia suuren surun ja kaipauksen keskelle. Teidän oma enkeli on Taivaan Isän sylissä ja hänen on hyvä olla. Enkeleitä teillekin voimia antamaan. <3 Kyyneleet valui mullakin, kun tämän luin.

    VastaaPoista
  11. Koskettava teksti ja kyyneleet valuu täälläkin 😢 paljon voimia ja jaksamista

    VastaaPoista
  12. Itku tuli täälläkin. Lämpiä ajatuksia teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  13. Koskettava teksti, kyyneleet vierähtivät poskelle myös minulla 😭
    Paljon voimia sinulle ja koko perheelle.

    VastaaPoista