torstai 25. elokuuta 2016

Kuinka Soinnusta tuli enkeli

17.8.2016

"Liiku, liiku nyt pieni.."
Sydänäänet kuului kyllä eilen kun kuunneltiin. Ei mitään hätää, rauhoitu. Ei hätää. Pieni on siellä vaan hassussa asennossa. Kohta Sointu käännähtää taas. Ei hätää. Kävele, ole normaalisti. Sillä on kaikki ihan hyvin.

Parin tunnin päästä, ennen kahdeksaa laitan isille viestiä. Olen itse keskustassa. "Nyt on sellainen olo että pitää käydä sairaalassa. En tunne liikkeitä vieläkään" Isi vastaa että käydään.  Sanon että tule nopeasti, ota neuvolakortti mukaan. Lähden kävelemään naistenklinikalle. Vielä siinäkin ajattelen että ei hätää, siellä sinä vaan olet hassusti, säikäyttelet äitiä. Että kohta saadaan nähdä sinut vaikka ultria ei pitänyt olla, jee! Että siellä sinä taas vinhasti vilkuttelet. "Liiku nyt pieni rakas.."

Odotan sinistä volvoa naistenklinikan pihalla. Soitan papalle ja mummille. En uskalla mennä sisään ilman isiä, sen verran on kuitenkin epäilys että nyt ei ole kaikki hyvin. En halua kuulla yksin niitä sanoja, ja samalla taas kuitenkin mietin että haluan että isikin näkee sinut. Mieli ei suostu ajattelemaan sitä vaikeinta, sitä raskainta. Kun ei sellaista voi meille tapahtua, me ollaan koettu jo liikaa. Äiti ei itseasiassa silloinkaan ajatellut että sinun sydän ei olisi enää löynyt. Äiti oli saanut kipeitä supistuksia ja äiti mietti, että josko sinut pitäisi synnyttää liian aikaisin. Että olisit sitten hoidossa teho-osastolla. Äiti mietti että siksi pitää mennä sairaalaan että saa lääkettä, että jaksaisit siellä masussa vielä olla ja kasvaa. Isikin kotona pari päivää aiemmin oli sanonut että "Sointu, ei ole mikään kiire. Äiti ja isi jaksaa kyllä odottaa". Äitillä ei silloin käynyt edes mielessä että sinulla, aktiivisella pikku rumpalilla olisi kiire enkeliksi, ei elämään.

Isi näyttää huolestuneelta vieressä. Kävellään synnytysosastolla, tuolla on vastaanotto! Höpöttelen turhanpäiväisiä, valaisen isiä että täällä en sitten synnytä vaan siellä kättärillä. Isi ei vastaa. Muistan isin ilmeen -- isi tiesi, äiti ei. Isi ei yleensä ole hiljaa mutta nyt on. Kaikki muutkin olivat tosi vakavia. Mietin vaan että kiva että sinun vointisi otetaan vakavasti.

"Käy vaan tähän makaamaan, kuunnellaan ne sydänäänet" Arvasin, ei löydy. Laita näyttää ihmelukemia. Löytyy tiheä syke, ulos kuuluu vain minun. Isi valahtaa valkoiseksi vieressä.

"Ei hätää, Sointu on vaan piilossa" Karkaa suustani ja hymyilen isille. Isi ei hymyile.

Ääniä ei löydy toisellakaan laitteella.

Haetaan pieni ultralaite. Lääkäri tulee. Vakavia ilmeitä. "Mennään tarkistamaan kohta tonne paremmalle laitteelle".

"Hengitä, hengitä, Soinnulla on kaikki hyvin. Sointu on vaan piilossa, hassussa asennossa." Äiti miettii vieläkin. Silittää sinua. "Liiku, liiku nyt Sointu. Nyt ei saa enää pelotella"

Iso ultra. Isi istuu viereen. Lääkäri kääntää kuvan meistä poispäin. Silloin äiti tajuaa mutta ei tajua. Äiti katsoo lääkäriä ja kätilöä, nyt ei ole oikeasti kaikki hyvin. Voi kulta rakas pieni..

"Mä olen todella pahoillani, mutta lapsella ei ole sydämensykettä".

Isi alkaa itkemään. Sointu isi itki sinun takiasi niin paljon, että en edes tiennyt että joku voi itkeä niin paljon kerralla. Äidiltä tulee pari kyyneltä. Äiti ei ymmärrä. Äiti ajattelee, että sen pystyy vielä korjata. Äiti ei tosiaankaan ymmärtänyt. "Liiku, liiku, liiku, liiku."

Isille ja äidille näytetään huone. Isi itkee lisää. Äiti soittaa mummille. Äiti ei tajua miksi kaikki muut itkee. Äiti tietää että sairaalassa saattaa kestää hetki. Jonkun pitää mennä koiran luokse. Hoitaa muut asiat. Äiti saa soiteltua ja ilmoiteltua. Äidin käsi eksyy mahalle, sinua taas silittelemään. Muistatko rakas, silloin äiti tajusi. Äiti kavahtaa. Äkkiä käsi pois mahalta, siellä on ruumis. Sointu ei enää ikinä vastaa potkulla. "SOINTU VITTU LIIKU!!!".

Mutta et liiku. Enää ikinä.

Seuraavaksi otetaan kokeita. Paljon verta. Katsotaan alapäähän. Katsotaan sinua lisää. "Yleensä näille ei löydy syytä." Eikä äiti varmaan vieläkään oikein tajunnut että äidin pieni rakas, se, jonka vuoksi oli kaikki tehty ja muutettu, on nyt mennyt. Äiti miettii, että olisiko pitänyt tulla aiemmin? Olisiko sinut sitten voitu pelastaa? Ottaa mahasta pois ja auttaa, jos sinulla joku hätä siellä oli? Äiti syyttää itseään vaikka kaikki sanoo että ei saisi. Olisi pitänyt tulla aiemmin. Äidin pieni taistelijatyttö, olisit selvinnyt jos äiti olisi tullut aiemmin eikä keskittynyt muuhun.

Setäsi ja tätisi tuli käymään kun isi pyysi. Istun pihalla hiljaa. Tuijotan. Käsi menee koko ajan vahingossa vatsalle ja joka kerta otan sen siitä pois. En anna isisikään sitä koskea. Koska siellä ei ole enää sinä, siellä on vain jotain joka on jäljellä sinusta. Kuori. Jotain on kuitenkin jäljellä.

"Mä joudun synnyttämään sen.." En ota katsekontaktia. Puhun itselleni. Äiti ei muista mitä sen jälkeen tapahtui. Päästiin vielä kotiin. Äiti oli ottanut pillerin joka valmistaa kohtua. Seuraavana päivänä äiti halusi kuolla. Äitiä pelotti, äitiä pelotti niin jumalattomasti. Päässä ei takonut mikään muu kuin se että joudun synnyttämään sinut.

Äidistä tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka siitä onkin vaan päivän yli viikko. Sointu äidillä on niin hirveä ikävä. Äiti ei enää jaksaisi itkeä mutta äitiä itkettää silti vaan koko ajan. Sointu äiti tekisi mitä tahansa että äiti saisi sinut takaisin. Äiti tuntee vieläkin välillä sinun potkut.. Ja sitten äiti tajuaa että sinä et ole enää siellä. Äidillä on niin kova ikävä että äitiä fyysisesti sattuu. Äidin oma vauva, äidin pieni rakas.. Sointu tiedäthän, että äiti ja isi rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa?

3 kommenttia:

  1. Ei vaan löydy sanoja. Voimia teille. :'( <3

    VastaaPoista
  2. Olen niin pahoillani <3 elin kaiken äsken uudelleen. Synnytin pienen enkeli tytön maaliskuussa ja ensimmäistä kertaa tiedän miten suru sattuu. En osaa sanoa mitään mikään lohduttaa, ei sellaista edes ole. Paljon halauksia ja nyt Sointu ja Ella voivat yhdessä leikkiä <3

    VastaaPoista
  3. Kyyneleet tulvi silmistä kun ajattelenkin noita kätilön sanoja. Niiden kuulemisen jälkeen kääntyi omakin maailma ympäri. <3

    VastaaPoista