Äitiys identiteettinä

Äiti on puhunut ihanan naisen kanssa koko viikon. Naisen, joka vastaa aina kun kirjoittaa jotain. Naisen jonka oma tyttö vietiin samalla tavalla. Naisen, jota äiti ei tunne ja naisen, joka kuitenkin vastaa äidille aina kun tarvitsee. Tiedät kuka olet, kiitos että olet siellä. En tiedä miten tästä olisin selvinnyt muuten.

Äiti on kanssa hirveästi puhunut mummille. Ja ei ole puhunut. Äiti tietää että mummille ei tarvitse puhua koska mummi ymmärtää. Kiitos äiti että olet mun äiti.

Äiti on tänään tajunnut jotain. Äiti suree sinua Sointu ihan hirveästi, mutta samalla äiti suree itseään. Äiti oli vähän hukassa silloin ennen kuin ilmoitit tulostasi, isi ja kaikki muut äidin läheiset siitä tiesivät. Asiat jotenkin selkenivät kun sinä tulit kuvaa. Tuli tarkoitus, tuli päämäärä. Tuli odotettavaa ja jotain minkä vuoksi pitää tehdä asioita eri tavalla. Tuli se tuike taivaalle eikä asiat enää tuntuneet niin monimutkaisilta ja vaikeilta. Äiti maisteli sitä sanaa usein. "Äiti". Äiti tottui siihen. Äiti rupesi käyttämään sitä. Äiti otti sen omakseen silloin kun muutettiin uuteen kotiin ja äiti kantoi sitä ylpeydellä. Siitä tuli osa identiteettiä. Nyt minä olen äiti. Se pelotti, jännitti, välillä itkin sitä yksin. Useimmiten olin kuitenkin tosi iloinen, muistat varmaan. Äiti opetteli tekemään ruokaa niin että sitä on aina jääkaapissa. Opetteli säännöllisen elämänrytmin, opetteli siivoamaan. Opetteli kaikki ne pikkujutut jotta sinun on hyvä olla.

Äidiltä ei koskaan ole viety identiteettiä. Äiti on aina ollut jotain -- äiti on ollut teini, isonen, opiskelija, vantaalainen, helsinkiläinen, koiranomistaja, parisuhteessa, nainen. Äiti tietää miltä tuntuu kuulua johonkin ryhmään, äiti tykkää kuulua siihen ryhmään ja lokeroitua. Yleensä vaihdos ryhmästä toiseen tapahtuu pikkuhiljaa tai omasta halusta. Äiti minun piti olla aina. En ollut valmistautunut että se joskus loppuu. Silti se sana vaan riistettiin sitten väkivalloin irti minusta. "Olen niin pahoillani mutta vauvan sydän ei enää syki".  Ja niin kaikki se oli poissa. Sen takia äidistä tuntuu että millään ei ole enää mitään väliä. Äiti opetteli ja muutti kaiken sinun vuoksi. Miksi jatkaa enää kun sinua ei ole? Mitä pitää nyt tehdä? Mitä nyt opetella tai aloittaa? Äiti on taas vähän hukassa ja eksynyt. Äiti on äiti mutta ei kuitenkaan enää ole.

Äiti tuntee myös vihaa. Äiti on kertonut siitä nyt koko ajan. Äiti vihaa kaikkia joilla on jo lapsia ja pahoittelevat. Miksi minulta piti viedä Sointu, minun esikoinen, kun teiltä muilta ollaan viety vasta toinen lapsi? Tai kolmas? Te olette silti äitejä. Teillä on se pieni päristelijä siinä. Nyt tuntuu heti että pitäisi pyytää anteeksi tätä ajatusta mutta äiti ei pyydä. Äiti ei ole ikinä ennen halunnut satuttaa ketään. Nyt äiti ei halua muuta kuin sitä että muut ympärillä tuntevat tämän saman. Siksi äiti varmaan tännekin kirjoittaa. Äiti haluaisi kietoa kaikki tähän mustaan kuplaan, niin että joku muu saisi tuntea edes tuhannesosan siitä mitä äiti tuntee. Ja taas äidille tulee huono mieli että äiti edes pystyy ajatella näin.

Äiti on myös vihainen kaikille jotka kehtaavat edes vihjata että tietäisivät miltä minusta tuntuu. Tai kaikille jotka koittavat auttaa, ja toisaalta kaikille jotka eivät auta. Äiti haluaisi olla yksin mutta yksinjääminen pelottaa. Äiti haluaisi lähteä ulos mutta entä jos joku huomaa mitä äidille on tapahtunut? Ja katsoo niinkuin kohtukuolemaäitejä katsotaan. Säälivästi. Tai entä jos äiti lähtee ja kukaan ei huomaa? Pitäisi huomata. Äidin koko maailma on kaadettu alas ja potkittu paskaksi ja silti kukaan ei näe sitä ulospäin. Miten se on mahdollista? Äidin identiteetti on viety eikä äiti tiedä mikä äiti olisi seuraavaksi. Äidin piti olla äiti, sitä äiti on aina halunnut.